Kiekon kääntöpuoli

Viikko sitten vietettiin itsenäisen Suomen 96-vuotissyntymäpäiviä jääkiekkoaiheisissa tunnelmissa. Samana päivänä siirtyi ajasta ikuisuuteen kotimaamme ikätoveri, Etelä-Afrikan entinen presidentti Nelson Mandela, jolla oli keskeinen rooli rasistisen apartheid-hallinnon kaatamisessa.

Aloitetaan Mandelasta. Tutustuin itse tämän afrikkalaisen vapaustaistelun ikonin vaiheisiin tehdessäni opinnäytetyötä Rivonian oikeudenkäynnistä, jossa ANC:n aseellisen siiven Umkhonto we Sizwen johtohahmot tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin. Mandela istui tuota kakkua lopulta lähes kolme vuosikymmentä.

Mandelan poismeno on aiheuttanut maailmalla valtavan sympatiamyrskyn, johon ovat osallistuneet kaikki kynnelle kykenevät aina Raul Castrosta Barack Obamaan saakka. Pyhimysmäisen Mandelan taakseen jättämää anteeksiannon ja yhteistyön perintöä on ylistetty mitä mielikuvituksellisimmin sanankääntein.

”Madiban” kuoleman aiheuttama globaali yhteisöllisyys on poikkeuksellisen hienoa, mutta se herättää samalla monenlaisia kysymyksiä. Mandelaa on tituleerattu ironisesti ensimmäiseksi poliitikoksi, jota jäädään todella kaipaamaan – kaikissa leireissä. Syitä tähän löytyy enemmän kuin yksi.

Vaikka apartheid on nujerrettu, nykypäivän Etelä-Afrikka on edelleen varsin surullinen paikka elää. Riippuen tietysti siitä, mitä ihmisryhmää sattuu edustamaan. Poliittinen tasa-arvo on saavutettu ja nykyisin koko väestöllä on yhtäläiset kansalaisoikeudet. Siitä huolimatta kasvava turvattomuus, väkivalta ja rikollisuus ovat arkipäivää maassa, joka on edelleen jyrkästi kahtiajakautunut.

Mandelan suurin saavutus apartheid-hallinnon kaatamisen jälkeen oli se, että hänestä ei tullut uutta Robert Mugabea. Verisin mahdollinen vallankumous vältettiin ja valkoisia ei ajettu mereen.

Hyvä näin, mutta maata 90-luvun alusta asti hallinnut, korruptoitunut ANC ei ole kuitenkaan kyennyt riittäviin sosiaalisiin ja taloudellisiin uudistuksiin. Etelä-Afrikan talouseliitti voi kiittää Mandelaa tästä. Heidän taloudellista hegemoniaansa ei haastettu.

Suurin muutos on se, että vanhaan valkoiseen hallitsevaan luokkaan on liittynyt nyt uusi musta eliitti. Mandela sai aikaan paljon, mutta hän ei lopulta onnistunut täysin muuttamaan maansa epätasa-arvoisia rakenteita. Toki voimme kysyä, voiko yhdeltä ihmiseltä enää enempää odottaa.

Myös Suomessa huudettiin viime viikolla eliitistä, vaikka presidentti-instituutiomme järjestämän jokavuotisen monarkialeikin puitteet olivat tällä kertaa tavallista arkisemmat. Mukana juhlissa oli paljon puhutun kansakunnan kerman ohella myös ihan tavallisia ihmisiä.

Tampereella nähtiin myös väkivaltainen kahakka. Osa kiakkovieraiksi kutsutuista mielenosoittajista hukkasi pelivälineen ja tilanne kärjistyi hevosten hakkaamiseen jääkiekkomailoilla.

Väkivallan käyttö ei ole hyväksyttävää ja se ohjaa huomiota aivan vääriin asioihin. Kumisella kiekolla on kuitenkin myös toinen puoli. Nyt pääroolin varasti juopottelu, riehuminen ja poliisille pottuilu. Enemmän tarvetta olisi asiapohjaiselle yhteiskuntakritiikille ja poliittiselle toiminnalle maailmanlaajuisen talouskriisin ja nykyisen taloushegemonian ajaman leikkauspolitiikan uhatessa hyvinvointivaltion peruskiviä.

On syytä olla huolissaan kasvavasta ahneudesta, joka laajentaa epätasa-arvon kuilua ihmisten välillä. Luottamuspulan syntyminen ei ole ihme. Esimerkkejä ei tarvitse hakea kaukaa, kun katsoo vaikkapa eläkevakuutusyhtiöiden johtajien sikamaisia palkkoja ja etuuksia.

Valtaosa suomalaisista arvostaa kohtuutta. He haluavat hyvät ja tasa-arvoiset palvelut, jotka rahoitetaan progressiivisella verotuksella. Kansalaiset ovat huolissaan verorahojen karkaamisesta Cayman-saarille, harmaasta taloudesta ja massairtisanomisista. Isänmaattomalle pääomalle tarvitaan vaihtoehto.

Vasemmisto taistelee hallituksessa oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta. Mainitut teemat ovat erityisen ajankohtaisia myös tulevien eurovaalien vuoksi ja ne kuuluvat asioihin, joita haluamme nostaa esiin vaalikeskusteluissa.

Tuloksia ei saada aikaan mailoilla huitomalla vaan rakentamalla laajaa poliittista rintamaa, jossa parlamentaarinen työ yhdistyy rauhanomaiseen kansalaisliiketoimintaan. Lämäri-leffan ketkuilevien Hansonin veljesten sijasta laatikkoon tarvitaan taitopelaajia tykittämään kiekot kurjistajien längistä häkkiin.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Tahdossa Tien Päällä -kolumnisarjassa to 12.12.2013.


You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *