Laman opetukset
1990-luvun talouslama oli vaikutuksiltaan Suomen sotienjälkeisen historian pahimpia kriisejä. Talous ylikuumeni virheellisten poliittisten päätösten ja pankkisektorin kasinokikkailun takia. Kriisin katastrofaalisten seurausten maksajiksi laitettiin tavalliset ihmiset.
Kymmenet tuhannet suomalaiset ylivelkaantuivat ja heidät heitettiin kuvaannollisesti katolta alas yksin pimeyteen. Vain harva selvisi tästä putouksesta vaurioitta. Moni elämä päättyi tai vaurioitui peruuttamattomasti.
Inhimillisen kärsimyksen ohella myös laman kansantaloudelliset vaikutukset olivat mittavia. Tuskinpa nyt käytäisiin samanlaista keskustelua työurien pidentämisestä, jos suurin osa näistä ihmisistä olisi pidetty mukana yhteisessä veneessä.
Koin itse henkilökohtaisesti laman vaikutukset omassa lähipiirissäni. Tapahtumilla on ollut suuri vaikutus siihen, miten olen sittemmin hahmottanut yhteiskuntaa ja sen tärkeimpiä toimintoja sekä moraalista vastuuta.
Lamavuosina leikattiin lähes kaikista universaaleista palveluista, kuten päivähoidosta, kouluista ja neuvoloista. Velkaantuneet jätettiin pankkien potkittaviksi ja sosiaaliturvaa leikattiin. Moni 90-luvun laman uhri sinnittelee vielä tänäkin päivänä velkaloukussa.
Uusi taloustaantuma on runnellut Suomea ja koko Eurooppaa viime vuosina. On syytä kysyä, onko edellisen laman päätöksistä ja niiden seurauksista opittu yhtään mitään?
Huonolta näyttää. Viime aikoina vyörytys on ollut politiikan areenoilla ja medioissa merkillistä ja synkkää. Keskustelusta saa kuvan, että rakenteelliset uudistukset tarkoittavat ainoastaan leikkauksia erityisesti pienituloisia koskettaviin etuuksiin ja palveluihin, eläkkeisiin sekä palkkoihin.
Pääministeri Jyrki Katainen kokosi toissa viikonloppuna rykmentin talousasiantuntijoita keskustelemaan näistä ”uudistuksista” Vantaalle. Katainen kertoi Heurekassa, että syyllisiä nykyiseen kriisiin olemme me kaikki. Rohdoksi talousongelmiin keski-ikäisten miesdinosaurusten kokoontumisajot tarjosivat talkoita, palkkamalttia ja julkisen sektorin alasajoa.
Mediassa ei ole juurikaan kyseenalaistettu näitä vaihtoehtoja. Maan valtamediat ovat lähteneet Yleisradiota myöten jakamaan ainoastaan synkkiä vaihtoehtoja tulevaisuuden politiikalle.
Poikkeukset vallitsevaan apokalyptiseen paniikkilinjaan ovat olleet harvassa, koska myös oppositiosta vaaditaan leikkauksia persujen johdolla. Kepun Sipilä uskalsi sentään myöntää, että ilman elvyttävää työllisyyspolitiikkaa ei taantumasta nousta. Toisaalta puolueen ajaman, sinänsä pohtimisen arvoisen innovaatiorahaston rahoittaminen valtion omaisuutta myymällä olisi kyllä melkoista hölmöläisten peitontekoa.
Vasemmalla on seurattu hämmästyneenä käynnissä olevaa keskustelua. Li Anderssonia lainatakseni on syntynyt vaihtoehdottomuuden uusi lakipiste. Vaihtoehtoiset rakenneuudistukset on jätetty huomioimatta.
Tuntuu siltä, että olemme jääneet yksin rakentamaan mahdollisuuksia elvyttävälle suhdannepolitiikalle, uusille työpaikoille ja sitä kautta paremmalle huomiselle. Juuri sovittuun budjettipakettiin saatiin muutamia parannuksia ajettua läpi, mutta kuntasektorille kohdistuva juustohöylämäinen miljardin giljotiini ja sen seuraukset ovat vielä avoin kysymys.
Lopuksi on hyvä kerrata faktat. Tällä viikolla julkaistiin Maailman talousfoorumin vertailu, joka rankkasi Suomen maailman kolmanneksi kilpailukykyisimmäksi maaksi. Menestyksen taustalla ovat ensiluokkainen koulutus, sosiaalipalvelut ja läpinäkyvä julkinen sektori.
Talouskin on selvinnyt vertailun mukaan taantumasta vähin vaurioin. Meiltä tulisi siis löytyä luottoa siihen, että viimeaikaiset huonot uutiset Nokian myynteineen ja irtisanomisaaltoineen on käännettävissä uudeksi nousuksi. Se vaatii teollisuuden rakenteen monipuolistamista ja valtiojohtoisia investointeja. Perusteetonta paniikkia lietsomalla ja syyllistämällä ihmisiä Kataisen tapaan ei synny mitään uutta.
Niin kauan kuin muistan, Vasemmistoa on arvosteltu synkistelystä ja peruutuspeliin katsomisesta. Kriisikeskustelu osoittaa, että tosiasiallisesti synkkyyttä meille tarjoavat oikeiston ja EK:n pomot. Toivo on brändättävä uudelleen. Sitä tarjoavat nyt muut kuin Bob Helsinki ja kokoomus, joka on jäänyt odottelemaan hetkeä, jolloin meitä kaikkia musta kuolo päähän koppaa.
Kirjoitus on julkaistu Tien päällä -kolumnisarjassa Kansan Tahdossa to 5.9.2013.
