Risto Nieminen tuli kaapista ulos

Veikkaus Oy:ssä toimitusjohtajana aiemmin vaikuttanut Risto Nieminen valittiin viime marraskuussa Suomen olympiakomitean uudeksi puheenjohtajaksi. Urheilupiireissä on ihmetelty tuoreen puhiksen vaisua profiilia. Linjauksia ja avauksia ei ole juuri Niemisen suunnalta nähty ensimmäisen puolivuotiskauden aikana.

Ensimmäinen merkittävä ulostulo nähtiin eilen. Nieminen tuli kaapista ulos rytinällä ilmoittaen, että Suomen olympiakomitea kieltää Sotshin talviolympialaisissa suomalaisurheilijoilta sateenkaaren värein maalatut kynnet.

Maalaukset nousivat puheenaiheeksi Moskovassa käytyjen yleisurheilun MM-kisojen yhteydessä. Niillä protestoitiin ihmisoikeuksia rikkovaa Venäjän homolakia ja puolustettiin venäläisten seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.

Nieminen puolusteli ulostuloaan tänään Ilta-Sanomissa toteamalla, että kansainvälisen olympiakomitean säännöt ”kieltävät yksiselitteisesti poliittisen agitoinnin kisojen aikana.”

Nyt pitäisi vihdoin ymmärtää, että Venäjän tapauksessa kyse ei ole mistään poliittisista väännöistä vasemmisto-oikeisto- tai millään muullakaan akselilla. Kysymys on puhtaasti ihmisoikeuksista ja ilmaisunvapaudesta.

Olympialiikkeen periaatteissa todetaan, että ”pyrkimyksenä on rakentaa rauhallisempaa ja parempaa maailmaa kasvattamalla nuoria urheilun avulla, ilman syrjintää ja Olympian hengessä ymmärtämään paremmin toinen toisiaan ystävyyden, solidaarisuuden ja reilun pelin periaatteiden mukaan.”

Olympia-aatteen edistämisessä keskeisessä roolissa ovat juuri kansalliset olympiakomiteat.

Suomen olympiakomitean antamat naurettavat määräykset ovat räikeästi ristiriidassa olympialiikkeen keskeisten perusperiaatteiden kanssa. Nyt olisi Niemisellä aika painaa jarrua ja pysähtyä pohtimaan lausuntojensa merkitystä. Jos näin ei tapahdu, puheenjohtajan edellytykset jatkaa tehtävässään asettuvat kyseenalaisiksi.

Viimeaikaisten tapahtumien vuoksi on syytä pohtia myös vaatimuksia Sotshin kisojen laajamittaisesta boikotoinnista. Keskustelua boikotista on käyty viljalti. Muun muassa englantilainen näyttelijä Stephen Fry on ajanut voimakkaasti tätä vaihtoehtoa.

Kyseessä ei ole mikään helppo asia. Lainaan itseäni Vetäjä hakee -blogista: ”Esimerkiksi Amnesty International ei kannata kansainvälisten yleisötapahtumien eväämistä ihmisoikeusperustein, vaikka moni poliitikko on näin vaatinut. Logiikka piilee turnausten kansainvälisessä mediahuomiossa, jonka avulla on mahdollista nostaa myös ihmisoikeuskysymykset paremmin esiin.”Sateenkaarigatessa on kysymys juuri tästä.

Muita kirjoituksia aiheesta:
”Olympiakomitea rajoittaa ilmaisun vapautta”, arvostelee Arhinmäki
Kitinää Näläkämaasta: Suomen olympiakomitea kieltää sateenkaaren värit
Olympialippu uudistuu Sotsin talviolympialaisiin

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *