Karthago on hävitettävä!

Marcus Porcius Cato oli roomalainen valtiomies ja kirjailija, joka vaikutti antiikin aikakaudella noin kaksisataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Cato tapasi päättää puheensa senaatissa seuraavaan lausahdukseen: ”Olen muuten sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä.”

Vaatimus toistettiin Caton suulla kerta toisensa jälkeen ja lopulta se muuttui lihaksi puunilaissotien yhteydessä. Nykyisen Tunisian alueella sijainneen Karthagon ja Rooman myllyt päättyivät siihen, kun ensiksi mainittu jyrättiin maan tasalle roomalaisten toimesta vuonna 146 eaa.

Tunnetun mietelauseen mukaan kertaus on opintojen äiti. Caton hokema on hyvä esimerkki tästä.  Periaate on pätenyt myös myöhemmin politiikassa. Kun jotain väitettä tai tavoitetta toistetaan tarpeeksi kauan, se muuttuu kuulijan korvassa tosiasiaksi ja välttämättömyydeksi.

Nykypäivän Suomessa toiston merkityksen ovat parhaiten ymmärtäneet oikeisto ja Etelärannan valtiaat. Tämä ilmenee erityisesti työmarkkinaneuvotteluissa. Joka ikisen sopimuskierroksen aluksi olemne kuulleet samat, identtiset teesit: palkat on jäädytettävä, eläkeikää nostettava ja verotusta kevennettävä. Muuten kilpailukyky kärsii ja ajaudumme turmioon.

EK:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila on tuorein teesin käyttäjä. ”Palkat täytyy jäädyttää. Kansakunta ei muuten kestä.”, Kokkila totesi viime viikolla Hesarissa.  Dystopian mukaan Suomen kansainvälinen kilpailukyky on uhattuna, jos edellä mainittuja shokkiteesejä ei toteuteta pikaisella aikataululla.

Työmarkkinoiden säätelyn purku on nähty tässä visiossa avaimena kohti tehokkaampaa kilpailua ja tuotantoa. VATT:n ylijohtajan Juhana Vartiaisen esitykset jo entuudestaan pienillä tuloilla sinnittelevien matalapalkkaisten potkimisesta kuuluvat samaan sarjaan.

Aalto-yliopiston professori Pertti Haaparanta analysoi Talous & Yhteiskunta -lehden tuoreimmassa numerossa tätä suomalaisen kilpailukykykeskustelun outolintua. Haaparannan mukaan kyseessä on valikoiva harha. EK lakeijoineen on etsinyt kissojen ja koirien kanssa sellaista vertailumaata, joka on menestynyt lyhyellä aikajänteellä Suomea paremmin ja haluaa kopioida sieltä jonkin nimenomaisesti työmarkkinoiden säätelyyn puuttuvan mallin. Palaset Saksan, Hollannin ja Tanskan malleista kelpaavat silloin, kun kaiku askelten on oikea.

Haaparannan mukaan Suomen viennissä on rakenteellisia ongelmia, joilla ei ole juurikaan tekemistä palkkakehityksen ja muiden tavanomaisten kilpailukykyindikaattoreiden kanssa. Hänen mukaansa vienti tökkii sen takia, että markkinointi on ollut huonoa ja että yrityksemme eivät ole kyenneet uudistumaan ja luomaan uusia tuotteita markkinoille.

Oikeiston viljelemä kilpailukykyretoriikka, jossa tuomitaan palkankorotukset ja halutaan murtaa nykyinen sopimusjärjestelmä, ei perustu siis tosiasioihin.

Toisto on kuitenkin purrut. Ay-liike on ollut pulassa viime aikojen poliittisessa myllerryksessä. Vaaleissa on purjehdittu voimakkaassa kokoomuksen ja perussuomalaisten myötätuulessa perinteisen duunariblokin ottaessa siipeensä.

Perussuomalaiset retostelevat olevansa työväenpuolue ilman sosialismia. Palkansaajien kannalta puolueen linja on kuitenkin arvoitus. Kuten viimeaikaiset ulostulot osoittavat, puolueessa vahvaan asemaan noussut Suomen Sisu -falangi ei ole pätkääkään kiinnostunut duunareiden asioista. Suhde ay-liikkeeseen on muutenkin persuissa traumaattinen, koska Matti Putkosen kovasta uhosta huolimatta puoluetta vietiin kuin kuoriämpäriä viime vuoden liittovaaleissa.

Myös Timo Soinin puolue on edennyt hokemien avulla voitosta voittoon suomalaisen valtavirran huumorin tapaan. Aina Pulttiboisista Putoukseen asti on noudatettu samaa kaavaa. Kameroiden edessä esiinnytään mahdollisimman hassuissa asusteissa ja keksitään mahdollisimman yksinkertainen hokema, joka leviää kulovalkean tavoin yläasteiden pihoilla ja huoltoasemien buffet-tiskeillä.

Muut ovat siis ymmärtäneet toiston merkityksen politikassa. Myös Vasemmisto tarvitsee omat hokemansa, joita on rummutettava väsymättä. Hyvinvointivaltio tarvitsee soihdunkantajansa. Olen sitä mieltä, että kansakunta ei muuten kestä.

Kirjoitus on julkaistu Tien päällä -kolumnisarjassa Kansan Tahdossa to 14.3.2013.