Luottamuksellisesti Sinun puolestasi
Kuntavaalisyksy on jatkunut vaalipäivän jälkeen luottamuspaikkojen jakorumballa. Kuukausi sitten käydyissä vaaleissa valittiin yhteensä 10 000 valtuutettua suomalaisiin kuntiin ja kaupunkeihin. Kaikille ehdokkaille ei valtuustopaikkaa herunut, mutta onneksi erilaisia luottamustehtäviä on jaossa moninkertainen määrä valtuuston tuoleihin verrattuna.
On tärkeää löytää kaikille fiksuille ja innokkaille sopiva tehtävä. Samalla pitää huolehtia siitä, että valta ei keskity harvoille ja valituille. Luottamushenkilöiden osalta tehtävien kasautuminen tulee estää. Vasemmistossa on kiinnitetty tähän asiaan huomiota paikkoja jaettaessa.
Viikon puheenaihe liittyy tähän kuvioon. Vihreiden puoluevaltuuskunta hyväksyi sunnuntaina demokratiaohjelman, jossa vaaditaan kolmen kauden rotaatiota eduskuntaan, europarlamenttiin ja kunnanvaltuustoihin. Kyseisiin toimielimiin valitut saisivat esityksen mukaan toimia tehtävässään yhtäjaksoisesti enintään kolme kautta.
Esitys on saanut verraten viileän vastaanoton osakseen. Vallan keskittyminen on toki ongelma, mutta sitä ei voida ratkaista rajoittamalla ihmisten perusoikeuksia. Vierastan itsekin ajattelua, jossa kavennetaan ihmisten oikeuksia osallistua poliittiseen toimintaan. Perustuslakikin estää moisen torppausyrityksen.
Suurempi ongelma yhteiskunnassa on poliittisesti aktiivisten ihmisten vähäinen määrä. Se johtaa osaltaan tehtävien kasautumiseen samoille tekijöille.
Tämän syksyn kuntavaaleissa kaikkien puolueiden yhteinen ongelma oli – perussuomalaisia lukuun ottamatta – ehdokkaiden löytäminen. Tilanne vaihteli puolueittain ja paikkakunnittain suuresti, mutta kokonaistilanne oli paikoin hyvin huolestuttavalla tasolla.
Jos pitkään valtuustossa olleita estetään asettumasta ehdolle, ehdokkaita on nykyistäkin vaikeampaa saada listoille. Esimerkiksi Oulun vaalipiirin alueella olisi vihreiden esityksen toteutuessa kuntia, joissa olisi viime vaaleissa ollut vähemmän ehdokkaita kuin valtuustopaikkoja.
Tätä seikkaa ei ole esityksessä huomioitu. Toisaalta se ei ketään yllätä, sillä tiedetäänhän kyseessä olevan kaikkein Helsinki-keskeisimmän puolueen, jota kiinnostaa perinteisesti ainoastaan suurten kaupunkien asiat.
Huomattakoon, että mikään ei estä rotaation tekemistä puolueissa jo nyt. Jos vihreissä toimittaisiin puolueen tuoreiden teesien mukaisesti, kompostiin pitäisi välittömästi kipata suuri joukko puolueen eturivin politiikkoja Anni Sinnemäestä, Osmo Soininvaarasta ja Tuija Braxista lähtien. Kannattaisi siis elää ensin itse niin kuin opettaa ennen kuin lähtee liputtamaan uusia teesejä isommalla lakanalla.
Vasemmistoliitossa rotaatiota on harrastettu omatoimisesti ja esimerkiksi Oulussa kaupunginhallitukseen on nostettu rohkeasti tuoreita uusia nimiä. Kaupungin äänikuningatar Hanna Sarkkinen, joka valittiin hallitushommiin pari vuotta sitten, on loistava esimerkki onnistuneesta paikkojen kierrättämisestä.
Alkaneella hallituskaudella rakennellaan kuvioita samanlaisella pelikirjalla, kun Hilkka Haagalle ja Juho Meriläiselle löydettiin tuolit pyöreän pöydän äärestä.
Vihreiden esityksessä on toki omat hyvät puolensa. Valtuustopaikkojen ohella jaettavien luottamustehtävien kierrätys on kannatettava ajatus. Lisäksi tarvitsemme ohjelmassa esitettyjä kunnanosavaltuustoja ja Rovaniemen mallin mukaista paikallista budjetointia.
Paavo Arhinmäki kirjoitti Facebookissa demokratiaohjelmasta napakan pika-analyysin, johon on helppo yhtyä. Arhinmäen mukaan voisi olla ihan hyvä periaate, että sama ihminen ei voisi olla kolmea kautta pidempää samassa valiokunnassa, lautakunnassa tai kaupunginhallituksessa. Sen sijaan kulttuuriministeri antaisi jatkossakin kansan päättää, kuinka pitkään voi toimia kansanedustajana tai kunnanvaltuutettuna.
Vasemmiston esimerkki osoittaa, että on jo olemassa puolueita, joissa annetaan näytön paikkoja uusille tekijöille ja kierrätetään tehtäviä. Keinotekoista ja rajoittavaa koodistoa ei siis tarvita.
Toinen tuore puheenaihe, joka liittyy Merja Kyllöseen ja liikenneviraston pääjohtajan sooloiluun osoittaa, että ummehtuneiden hyvä veli -verkostojen tuuletus on paikallaan ja sitä myös tehdään. Äänestäjille on tarjolla vaihtoehto, jossa uudistusmielisyydelle annetaan oma-aloitteisesti arvoa. Silloin ministerikään ei ole pelkkä perseileville virkamiehille kumartava kumileimasin.
Kirjoitus on julkaistu Tien päällä -kolumnisarjassa Kansan Tahdossa to 29.11.2012.