Sydän kivestä: Vielä kerran pojat!
Ensi viikolla tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun tuuttasin ensimmäisen tekstin maailmalle tämän blogialustan merkeissä. Homma lähti alunperin käyntiin vaaliblogina, mutta tekstejä on tuotettu aktiivisesti myös vaalien välillä.
Vanhana tilastoniilona olen seurannut kävijöiden määrää aika ajoin ja lukijoitakin näyttäisi löytyvän jonkin verran. Tarkoituksena on siis tuottaa saitille tavaraa myös tulevina vuosina.
Viiden vuoden aikana ilmoille on tuotettu yhteensä hieman yli 150 bloggausta. Joukkoon on mahtunut terävien analyysien ohella myös muutamia heikkotasoisempia pieraisuja. Lukijat voivat arvioida näiden keskinäistä suhdetta tarkemmin. En ole kuitenkaan poistanut enkä editoinut sivustolta yhtään tekstiä. Jokaisen ihmisen ajattelu kehittyy ja muuttuu vuosien saatossa, joten on mielenkiintoista tarkastella kirjoitettuja juttuja eräänlaisena ajattelun kehittymisen (tai taantumisen, whatever moves your furniture) jatkumona.
Marraskuun 30. päivänä vuonna 2007 päivätty blogin avausteksti käsitteli Raatin stadionin remonttia ja tämänkin blogin kestoaihetta, Oulun keskustan luolapysäköintiä. Kallioparkista olen täällä kirjoittanut myös myöhemmin monta kertaa. Raatin tilanteen käsittely jätetään toiseen kertaan.
Kallioparkki, tai Kivisydän, kuten hankkeen nykyinen nimi kuuluu, on edelleen keskusteluiden kuuminta hottia oululaisten keskuudessa. Samalla louhintatyöt ovat edenneet keskustan alueella monin paikoin, joten työmaa on osa monen ihmisen jokapäiväistä elämää – halusi sitä tai ei.
Törmäsin tänään naamakirjassa Kallioparkki-aiheiseen keskusteluun, jossa mm. ironisoitiin hankkeen kustannuksia ja sen päätöksentekoon liittyviä uskomattomia ja epädemokraattisia kiemuroita. Vuoden 2007 20 miljoonasta on päästy jo yli 70 miljoonaan tässä vaiheessa ja työt ovat vielä kesken.
Joka tapauksessa jälkiviisastelu on aina jälkiviisastelua. Asiasta on jankattu jo vuosikausia ja peruutuspeiliin katsomalla ei saada enää tätä asiaa väännettyä toiseen muotoon. Nyt katseet on suunnattava menneiden muistelun sijasta keskustan kehittämiseen annetuista lähtökohdista.
Päätän tämän tekstin lainaukseen eräältä tuoreelta kaupunginvaltuutetulta, jolla on sattumoisin sama toinen nimi kuin allekirjoittaneella. Kyseinen hieno mies lohkaisee aiheesta osuvasti: ”Kallioparkin keskustaan puuhanneet ovat pitäneet käsijarrun pohjassa sen 20 vuotta, minkä heillä kesti kaivamisen lobbaus, onneksi heidätkin saadaan nyt mukaan kehittämistalkoisiin!”
Näihin kuviin ja tunnelmiin, olkoon tämä päätös sitten ensiaskel keskustan remontoimiselle aivan uudenlaiseen uskoon. Ainakaan huonoja tekosyitä kävelykatujen lisäämisen ja joukkoliikenteen kehittämisen estämiselle ei pitäisi olla enää kenelläkään.
PS. Lisäksi toivoisin, että Heinäpää liitettäisiin vihdoin toimivaksi osaksi keskusta-aluetta. Parturi-kampaamojen valtaama aavekaupunki kaipaa potkaisua persuksille. Esimerkiksi Rotuaarin jatkaminen Heinäpään urheilukeskukselle asti voisi olla varsin jees hommeli.
