Loppukirin aika on nyt!

Tätä kirjoitettaessa kuntavaaleihin on aikaa 60 päivää ja vauhti on kiihtymässä kuin Usain Boltilla olympialaisten satasen finaalissa. Vaalityötämme voi verrata Boltin juoksutyyliin siinä mielessä, että startti ei ole useimmiten jamaikalaisen vahvin osa-alue, mutta viimeisellä 30-40 metrillä sprintteri pyyhkii muilla pöytää. Nyt olemme päässeet ehdokashankinnassa näille metrilukemille eli loppukirin paikka on käsillä.

Ehdokaslistat on toimitettava kuntien keskusvaalilautakunnille tiistaina 18. syyskuuta klo 16 mennessä, joten aikaa ehdokashankintaan on enää kolmisen viikkoa. Kiri käynnistyi kesälomien jälkeen ja noin 400 ehdokasta on laittanut nimensä paperiin tässä vaiheessa Oulun vaalipiirin alueella. Ilahduttavaa on myös todeta, että osa ihmisistä on aloittanut kampanjoinnin jo keväällä.

Olemme kiertäneet viime viikkojen ajan ahkerasti piirin alueella kansanedustajien ja piirin aktiivien kanssa. Kiinnostusta ehdokkuuteen on riittänyt. Oulun eteläiseen suuntautuneella kiertueella uusia ihmisiä liittyi riveihin muun muassa Oulaisissa ja Ylivieskassa.

Listoilla on kuitenkin tilaa kaikissa kunnissa, joten nyt kipin kapin ottamaan yhteyttä piiritoimistolle tai oman kunnan vaalivastaavaan, sillä näihin talkoisiin tarvitaan kaikki fiksut ja innostuneet vasemmistolaiset! Kätevin tapa ilmoittaa kiinnostuksestaan on lähettää sähköpostia tai soittaa allekirjoittaneelle (jaakko.alavuotunki@vasemmistoliitto.fi, p. 0500 584 055).

Aika moni vielä miettii ja panttaa tässä vaiheessa ehdokkuuttaan. Toiminnan aika on nyt. Toivonkin nyt kaikkien ottavan rohkeasti härkää sarvista kiinni, sillä on monta hyvää syytä lähteä Vasemmiston ehdokkaaksi Oulun vaalipiirissä.

Ensiksikin, kuten kaikki hyvin tietävät, kuntarakenneuudistus on tulossa ja tässä myllerryksessä tarvitaan vasemmistolaisia luottamushenkilöitä varmistamaan kattavien ja laadukkaiden lähipalveluiden saatavuus ja nykyistä parempi lähidemokratia alueellamme.

Porvaripuolueet ajavat palveluiden yksityistämistä ja oppositiossa ollaan puolestaan kiinnostuneita lähinnä kuntakartoista ja -rajoista. Kepu haluaa roikkua vallankahvassa viimeiseen asti. Vasemmistoa tarvitaan nyt huolehtimaan terveyspalveluiden, koulujen, päivähoidon ja muiden tärkeiden kuntapalvelujen tulevaisuudesta.

Toiseksi voidaan todeta, että Vasemmistoliitto on edelleen vaikutusvaltainen puolue sekä Kainuussa että Pohjois-Pohjanmaalla. Edellisissä kuntavaaleissa kannatuksemme oli 15 prosenttia ja olimme alueemme kolmanneksi suurin kuntapuolue.

Sillä, mitä me haluamme, on siis oikeasti merkitystä tulevaisuuden päätöksien suhteen. Myös uusille ehdokkaille on vaalien jälkeen tarjolla keskeisiä vaikuttamisen paikkoja valtuustoissa, lautakunnissa ja muissa luottamuselimissä.

Kolmas pointti liittyy poliittisiin mullistuksiin kuntakentällä. Maakuntakiertueella on käynyt vesiselväksi, että vuosikymmeniä kestänyt keskustan ylivalta on murtumassa usealla paikkakunnalla. Muutos antaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia politiikan tekoon, kun asioista ei voida enää päättää yksinvaltaisesti pienellä porukalla.

Kuntapolitiikka ei ole ydinfysiikkaa eikä rakettitiedettä. Jokainen on kalliorinteista, korhosista ja kyllösistä lähtien aloittanut heinänteon siitä ensimmäisestä seipäästä. Tavallisella maalaisjärjellä pärjää hyvin ja konkarit ovat valmiina auttamaan ihan kaikissa asioissa.

Lähdin itse ensimmäistä kertaa ehdokkaaksi neljä vuotta sitten. Lautakuntatyössä oli aluksi runsaasti opettelemista, mutta kokeenempien avustuksella ja reippaalla mielellä pääsin pian kartalle. Toimiminen luottamushenkilönä tarjoaa myös mahdollisuuksia verkostoitua ja tavata uusia ihmisiä. Eli rohkeasti vaan mukaan! Juuri Sinä olet oman kuntasi paras asiantuntija.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Tahdossa Tien päällä -kolumnisarjassa to 30.8.2012.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *