Eurokriisiin löydettävä yhteinen ratkaisu
Vaikka puhe eurokriisistä tulee jo ulos korvista, on tärkeää, että asiasta käydään laajaa keskustelua. Kriisin taustalla lymyää nimittäin vakava riski Suomen ja koko Euroopan ajautumisesta yhä syvempään taantumaan. Viimeksi olemme kokeneet sellaisen toden teolla noin viisi vuotta sitten, jolloin Suomen bruttokansantuote laski yhdeksän prosenttia.
Suomen valtio menetti vuosien 2008–09 aikana valtiovarainministeriön laskujen mukaan verotuloina noin 40 miljardia euroa. Pelkästään tämä on jo suurempi summa kuin se, mihin Suomi on tähän mennessä sitoutunut takauksien muodossa. Eurokriisiratkaisut eivät ole pois esimerkiksi suomalaisesta sosiaaliturvasta, jota on juuri reilusti parannettu muun muassa työmarkkinatuen ja peruspäivärahan 100 euron korotuksen myötä.
Maailman talousjärjestelmä on muuttunut radikaalisti viimeisten vuosikymmenien aikana. Impivaaralaisuuteen tai kultakantaan ei ole paluuta, eikä edes oma raha pelastaisi maailmanlaajuisilta taloustaantumilta. Myös markkahaikailijoiden suosikkiesimerkki Ruotsi kärsi merkittävät tappiot verotulojen muodossa edellisen notkahduksen aikana.
Yksipuolinen irtautuminen euroalueesta olisi tavallisen suomalaisen kannalta virhe. Euroina otetut asunto- ja muut lainat muuttuisivat mitä todennäköisimmin valuuttalainoiksi ja laukeaisivat käsiin. Takavuosinakin valuutan arvo heilahteli ja nyt se joutuisi takuuvarmasti jatkuvien valuuttahyökkäysten kohteeksi.
Tarvitsemme tiukkaa ja yhtenäistä valtioiden keskinäistä yhteistyötä valvonnan lisäämiseksi ja veroparatiisien purkamiseksi. Niitä ei saa edes mukahassutellen esittää luotavaksi lisää, kuten Oulun perussuomalaisten puheenjohtaja Raimo Rautiola esitti muutama viikko sitten Kalevassa Mallorcan saaren kohtaloksi.
Ökyrikkaat ovat kautta maailman piilottaneet veroparatiiseihin arvioidusti 32 biljoonaa (32 tuhatta miljardia) euroa, jotka ovat pois tavallisen kansan hyvinvointia lisäämästä. Tällaistako menoa Rautiola haluaa tukea?
Muutosta ei saada aikaan oppositiosta käsin jauhamalla väsynyttä juttua hedelmistä, hassuista hatuista ja Kardemumman yön sinällään vekkuleista tapahtumista. Kainalopiereskely ei ongelmia ratkaise.
Suomen EU-politiikka on kaikista euromaista tiukinta ja tässä avainroolissa on ollut vasemmisto. Keskeistä siinä on sijoittajavastuun toteutuminen, finanssikeinottelun säätely sekä poliittisen päätöksenteon itsenäisyyden säilyttäminen. Myös törttöilevät pankit ja niiden omistajat on laitettava maksamaan kohtuuttomuuksistaan. Osa näistä tavoitteista on edennyt, osa ei. Keskeistä on kuitenkin olla mukana vaikuttamassa asioihin.
Näiden vaatimusten ohella EU:n elimissä on lisättävä veronmaksajien valtaa reilusti. Mikäli Euroopan keskuspankki olisi edes piirun verran demokraattisempi elin, olisi se jo muuttanut sääntöjään, tehnyt fiksumpia päätöksiä ja rahoittanut valtaosan apupaketeista omalla lainoituksellaan.
On myönnettävä, että nyt liikutaan heikoilla jäillä. Voi käydä niin, että eteläeurooppalaiset velkaantuneet valtiot, kuten Kreikka, jättävät talousunionin. Asiantuntijoidenkin mielipiteet vaihtelevat laidasta laitaan. Nopean patenttiratkaisun kehittäjälle on tarjolla ikuinen kiinnitys rauhan ja talouden Nobel-palkintoihin.
Kävi nykymuotoiselle eurolle miten kävi, kriisiin on löydettävä yhteinen eurooppalainen ratkaisu tai mahdollisuudet pankkivalvonnan lisäämiselle ja veroparatiisien suitsimisille kutistuvat mitättömiksi. Epäoikeudenmukaisuutta ja onnettomuutta levittävän kahlitsemattoman finanssikapitalismin voitto jatkuu, jos päädymme erillemme ja vanhan mallin mukaiseen valuuttakaaokseen maiden välillä.
Olli Kohonen (vas), Jaakko Alavuotunki (vas)
Oulu
Kirjoitus on julkaistu Kalevan Lukijalta -palstalla ma 6.8.2012.
