Minä ja me

Jokin aika sitten veroilmoitusta tekiessäni pohdin yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden suhdetta yhteiskunnassa. Verotushan liittyy solidaarisuuteen erittäin voimakkaasti. Progressiivinen verotus on solidaarisuuden korkein muoto yhteiskunnallisella tasolla.

Suomessa on paljon ihmisiä, jotka jaksavat valittaa veroista. Poliittiselle oikeistolle kireä progressiivinen verotus on myrkkyä. Kokoomusideologeille ykkösmissioita ovat valtion omaisuuden myyminen ja verotuksen alentaminen. Samaa mantraa jauhaa myös kokoomusjohtoinen Veronmaksajien keskusliitto, joka on jostain käsittämättömästä syystä saanut ykkösasiantuntijan roolin veronmaksajia koskevissa asioissa.

Monelta jää huomaamatta, että yhteiskunta on kuin muurahaispesä, jossa kaikkien toimijoiden tekemiset vaikuttavat tapahtuviin asioihin. Esimerkiksi Nokian nousu ja muut it-teknologiaan syntyneet työpaikat olisivat tuskin mahdollisia Suomessa ilman korkean verotuksen mukanaan tuomia asioita, kuten maksutonta koulutusta.

Yksilönvapaudet ovat nyky-yhteiskunnassa jokaiselle poliittiselle ryhmälle tärkeä asia. Myös Vasemmisto on toiminut ansiokkaasti esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksien parantamisessa.

Kolikon kääntöpuolella on äärimmilleen viritetty individualismi. ”Minä” on nykyisin yhä useammalle tärkeämpi sana kuin ”me”.  Youtubesta on bongattavissa tilannetta hyvin kuvaava video, jossa kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen mylvii tämän teesin ääneen kiimaiselle kampanjaväelle vaalitilaisuudessa jossain päin Suomenniemeä.

Poliittisilla valtamerillä purjehtii nykyisin kasvava joukko libertaristeja, jotka kannattavat henkilökohtaista ja taloudellista yksilönvapautta sekä julkisen vallan minimoimista tai jopa lakkauttamista.

Törmäsin viime viikolla uutiseen, jossa kerrottiin Eurooppanuoret ry:n valinneen Oulusta kotoisin olevan toimittaja Tuomas Enbusken vuoden nuoreksi eurooppalaiseksi . Enbuske on libertarismin kanssa flirttaileva oikeistoprovoilija, jonka mukaan tuloerojen kasvu on jees juttu ja jokainen voi tulla yhtä rikkaaksi kuin Jorma Ollila, kun vaan tekee kovasti töitä.

Enbuske diggailee nykyisin libertaristien parissa muodikasta huuhaa-kirjailija Ayn Randia, jota ovat viime aikoina ylistäneet muun muassa Matti Apunen ja Björn Wahlroos.

Rand oli happoisia tekstejä tuottanut puolen puupennin ”filosofi”, joka ihaili massamurhaajia. Randin mukaan vain kapitalismi tuottaa absoluuttista vapautta. Yhteisöllisyys ja valtiot ovat hänen mielestään pilanneet Euroopan.

”Sen, että julistautuu Randin kannattajaksi, pitäisi jo melkein riittää perusteeksi julistaa henkilö holhouksen alaiseksi”, teoreettisen filosofian dosentti Panu Raatikainen kirjoitti blogissaan pari viikkoa sitten.

Libertarismi on nostanut päätään viime aikoina Suomessa Wahlroosin ja kumppaneiden ohella myös perussuomalaisten nousun myötä. Puolueen maahanmuuttokriittisestä siivestä löytyy runsaasti poliitikkoja, jotka haluavat mahdollisimman vähän valtion ”holhousta” ja joille julkisen omaisuuden myyminen ja palveluiden yksityistäminen ei ole ongelma.

Skitsofreeniseksi tilanteen tekee se, että osa persuista ajaa aidosti vennamolaisilla raiteilla. Sen vuoksi sosiaalipoliittisten avausten osalta puolue on ollut kujalla kuin sekakäyttäjä Ikuisen Vapun torilla. Nähtäväksi jää, kuinka kauan Timo Soinin pikaliima pystyy pitämään nämä ryhmät naimisissa keskenään.

Myös vihreistä löytyy ihmisiä, jotka ovat kallellaan libertarismiin. Puisto-osasto on rakenteeltaan samantyyppinen puolue kuin persut. Katto on korkealla ja mukaan mahtuu monenlaista tallaajaa. Edelleen talouspolitiikkaa määrittävä oikeisto-vasemmisto -akseli pyritään hautamaan kuuden jalan syvyyteen, jotta perustavanlaatuiset näkemyserot veroista, valtion roolista ja palveluiden tuottamisesta eivät paljastuisi äänestäjille.

Vihreissä oikeistosiipi on valitettavasti niskan päällä suurissa kaupungeissa, kuten Oulussa. Esimerkiksi Kastellin suurkoulun osalta tehdyt päätökset osoittavat vihreiden olevan visusti kokoomuksen puvuntakin povitaskussa.

Onko omien tarpeiden ja mielihalujen täyttäminen todellakin noussut tärkeämmäksi asiaksi kuin yhteinen etu? Myös päinvastaisia näkemyksiä löytyy. Suomalaiset kannattavat edelleen tutkimustulosten mukaan progressioon perustuvaa verotusta ja ovat huolissaan tuloerojen kasvusta. Korkea verotus ei ole mikään mörkö meikäläisille.

On tärkeää nähdä erilaisten aatteiden erot. Vasemmistossa korostetaan yhteisvastuuta ja kollektiivisen toiminnan merkitystä. Yhteisöllisyyden ja solidaarisuuden korostaminen luovat edellytyksiä yritteliäisyydelle ja luovuudelle yhteiskunnassa. Tarvitaan vahva perusta, jolle rakentaa.

Syksyn kuntavaaleissa on hyvä miettiä näitä ideologisia eroja ja tehdä sen mukaan oma valintansa äänestyskopissa. Minä vai me?

Kirjoitus on julkaistu Tien päällä -kolumnisarjassa Kansan Tahdossa 1.6.2012.


You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *