Barnen betalar

Pappa betalar” on vanha hassuttelu, joka liittyy avokätisesti jälkipolvensa kuluja kuittaavaan rikkaaseen isukkiin. Sanonta liitetään usein sellaisiin perheisiin, joilla on massia millä mällätä.

Näissä porukoissa iskällä ja äiskällä riittää maksukykyä myös jatkossa. Usean pitkän työuran tehneen, varakkaamman vanhemman ihmisen lompakossa riittää paalua vielä tuleviksi vuosiksi.

Suurten ikäluokkien eläkkeet on turvattu, sillä Puron työryhmä järjesteli aikoinaan asian kuntoon eläkeuudistuksen yhteydessä. Poliitikot luovuttivat vallan suljettujen ovien takana työskenneelle työryhmälle, jota jotkut irvileuat ovat kuvanneet mafiaveljeskunnaksi.

Suuret ikäluokat ovat siis järjestelleet itselleen mukavat eläkkeet, joiden kustannuksista huolehtivat tulevat sukupolvet. ”Sukupolvisopimus” on solmittu, mutta sen maksajien mielipidettä ei ole koskaan kysytty. Isotuloisille suurten ikäluokkien edustajille on tulossa mellevät fyrkat, koska Suomessa ei ole eläkekattoa lainkaan. Tilanne on toinen monessa muussa Euroopan maassa.

Kolikko kääntyy 2000-luvun edetessä kohti puolimatkan krouvia. Suomalaisen eläkejärjestelmän todellisuus iskee vastaan kuin miljoona volttia muutaman vuosikymmenen kuluttua. Korkeajännitys liittyy siinä vaiheessa niiden ihmisten toimeentuloon, jotka saapuvat juuri nyt työmarkkinoille.

Eteläranta on jaksanut pyörittää naarmuuntunutta levyä eläkeiän mekaanisesta nostosta jo kyllästymiseen asti. Monella jää huomaamatta, että eläkeuudistuksen yhteydessä tehty elinaikakerroin täyttää jo osaltaan tätä rotkoa, joka johtuu ikäluokkien pienenemisestä ja eliniän nousemisesta. Nuoret maksavat tässä systeemissä viulut.

Elinaikakerroin lanseerattiin Matti Vanhasen I hallituksen kaudella vuonna 2005 ja se tuli voimaan vuonna 2010. Suuria ikäluokkia kerroin ei koske.

Oman ikäluokkani (1980 syntyneet) tilanne on tällä hetkellä se, että eläkkeistä leikkautuu 17 prosenttia (!), jos työuraa ei onnistu pidentämään vähintään 2,5 vuodella. Käyrät sojottavat alaspäin, joten tilanne pahenee entisestään nuorempien ikäluokkien osalta. Kertoimia voi laskeskella työeläke.fi -sivustolla.

Suurelle osalle parikymppisiä tulevat eläkevuodet ovat vielä kaukainen asia. Kaljanjuonnin ja muun hassuttelun ylivoima vie monella mielenkiinnon tulevaisuuden pohdinnoista.

Tästä narusta ovat eläkejohtajat osanneet vetää. Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Rantala totesi syksyllä 2011 Taloussanomissa seuraavasti: ”Kuvittelisin, että siinä iässä olisi paljon muutakin mietittävää, eikä tämä eläkeasia olisi päällimmäisenä huolen aiheena.”

Eli turvat tukkoon. Taivaanrannassa nousevat synkät pilvet on siis syytä unohtaa ja lakaista koko ongelma maton alle.

Mikäli asialle ei tehdä mitään, eläkkeiden erot kasvavat entistä voimakkaammin tulevina vuosina. Ne pärjäävät, joilla on varaa säästää vapaaehtoisiin lisäeläkkeisiin ja eläkevakuutuksiin.

Toisella puolella keikkuvaa lautaa ovat pienituloiset ihmiset, jotka eivät tähän pysty, koska lakisääteiset eläkemenot kasvavat niin reippaasti. Kertymä on myös pätkittäistä työelämän muutoksen takia. Elinaikagiljotiini viimeistelee tuhotyön.

Kansaneläke oli aikoinaan merkittävä yhteiskunnallinen uudistus. Nyt tehdyin ratkaisuin sen tärkein elementti, universaalisuus, uhkaa romuttua täysin. Riittävä eläketurva ei koske tulevaisuudessa enää kaikkia ihmisiä.

Jos tilanteeseen halutaan aidosti puuttua, koko eläkejärjestelmä tulisi repiä kokonaan auki. Ainakin eläkekatto tarvitaan heti. Lisäksi työeläkeyhtiöiden ja -rahastojen toiminta tulisi saattaa läpinäkyväksi. Nyt järjestelmä valvoo itse itseään ja tilanne on monella tapaa skitsofreeninen.

Työeläkerahastoissa on uusimman tiedon mukaan rahaa noin 136 miljardia euroa. Eläkeyhtiöiden johtajien käsissä on siis kenties maamme suurin taloudellinen valta. Varoja on sijoitettu finanssitalouden huumassa ympäri maailmaa. Eettisesti kestävämpää olisi sijoittaa suomalaisilta työnantajilta ja duunareilta kerätyt varat kotimaahan, jossa ne hyödyttäisivät paikallistaloutta ja toisivat mukanaan uusia työpaikkoja. Siten rakennettaisiin parhaiten yhteistä tulevaisuutta.

Jos keski-ikäisten diktatuurin perinne jatkuu, seuraava sukupolvi etenee päättäjien pöytiin vasta muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Tuolloin ei ole enää mitään tehtävissä.

Nyt olisi aika solidaarisen ajattelun, joka pyrkii ratkaisemaan ongelmia pitkällä aikavälillä. Nyt tehdyt lyhytnäköiset ratkaisut jättävät tulevaisuuden ihmiset yksin tunkiohommiin. Silloin ”pappa betalar” -fraasi muuttuu muotoon ”barnen betalar”. Lapset maksavat.

Kirjoitus on julkaistu Tien päällä -kolumnisarjassa Kansan Tahdossa 10.5.2012.


You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *