Vastuu on raskas kantaa
Päätin kirjata ylös muutamia ajatuksia uudesta hallituksesta ja Vasemmistoliiton roolista niin neuvotteluissa kuin jatkokuvioissakin. Suurin osa kirjoitetusta on varmasti jo sanottu jossain muualla (vähintään perjantai-illan Facebook-väännöissä), joten pahoittelut mahdollisesta toistosta. Lähden liikkeelle hyvistä asioista, joiden kautta mennään ohjelman ongelmiin ja loppupohdintaan.
Laitetaan heti kärkeen vähemmän yllättävä tunnustus. Pidin aiemmin Kataisen sixpackin hallitusneuvotteluja aika toivottomana yrityksenä. Varsinkin sen jälkeen, kun Vasemmisto ja demarit marssivat neuvotteluista ulos arvonlisäverokiistan takia. Eripurainen ja moneen suuntaan tärkeissä asioissa sinkoutuva koostumus vaikutti mahdottomalta toteuttaa ja hyväksyä. Turhautumiseen vaikutti myös se, että neuvotteluista ei tihkunut juuri mitään tietoja ulos – avoimuuden puute johti spekulaatioihin, jotka kasvoivat ajan myötä. Samalla puskaradio lauloi.
Vasemmistoliiton joukkue veti kuitenkin hyvin ja ohjelmasta tuli yllättävän hyvä. Puolueen edustajat väänsivät puolueen painoarvoon nähden aika monta tärkeää asiaa ohjelmaan. Olin aidosti yllättynyt. Laskeskelin, että kahdeksan prosentin kannatuksella ohjelmaan saatiin noin puolet tavoitteista läpi.
Perusturvaa nostetaan ja verotukseen saatiin tärkeä suunnanmuutos. Noin 320 000 kaikkien pienituloisinta suomalaista saa yhteensä 320 miljoonaa lisää. Erästä hallitusneuvotteluihin osallistunutta toveria lainatakseni ”tämä on kiistatta enemmän kuin mikään Suomen hallituksista on pienituloisille viimeiseen 40 vuoteen antanut.” Jatkossa hallituksessa on mahdollisuus rakentaa pohjaa vieläkin parempaan perusturvaan.
Veropoliitikassa tehtiin käännös ja pohjatyö parempaan. Alv-korotus torjuttiin ja pääomaverotus kiristyy. Myönnettäköön tässä vaiheessa, että suurin ongelma on kokoomuksen ehdoton ei tuloveron nostolle, joka on seuraava este progression kehittämisessä ja veropohjan laajentamisessa. Kestävyysvajeen varjolla voidaan kuitenkin ajaa kokoomus tälle linjalle, joka on mielestäni paras vaihtoehto jakovaran lisäämiselle ja samalla vajeen torjuntaan, jos siihen haluaa uskoa (gäppi on ja pitää jotain tehdä, uskon). Veropohja kuntoon tuloveron korotuksen kautta: vanha keino, mutta se on siinä, näin kulunutta sanontaa käyttääkseni.
Mahtavaa on, että harmaan talouden torjuntaan panostetaan ohjelmassa oikeasti. Ainoastaan ammattiliittojen kanneoikeus jäi pois niistä tavoitteista, joita Vasemmisto ajoi ohjelmaan.
Myös nuorisotakuu on eräs niistä tavoitteista, jonka toteutumisesta on pidetty vähemmän ääntä. Opiskelu- tai työpaikan takaaminen kaikille alle 25-vuotiaille on kova juttu.
Sukupuolineutraali avioliitto jäi ohjelmasta pois, mutta Vasemmistoliiton asiakirjaa lainaten ”sovittiin, että asiaa ei kirjata hallitusohjelmaan kristillisten vastustuksen takia, mutta eduskunnassa tehdään lakialoite oikeusministeriön avustuksella ja kaikki muut paitsi KD sitoutuivat tämän lain läpi viemiseen. Lakialoitteen taakse kerätään vähintään 100 nimeä.”
Myös puolustusvoimien määrärahoihin tehtävä massiivinen leikkaus on todellinen jytky ja kenties alku jonkin suuremman. Tämän lisäksi hallituksessa on aitoa halua varusmiespalveluksen lyhentämiseksi. Julkisuudessa on puhuttu neljästä kuukaudesta. Syntyneessä tilanteessa Vasemmistolla on nyt historiallinen mahdollisuus painaa myös siviilipalveluksen pituutta alemmas ja muuttaa erästä epäkohtaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Näin parannetaan ihmisoikeuksia ja taotaan rahaa valtion kassaan.
Muutakin hyvää löytyy, mutta riittävätkö nämä onnistumiset neuvotteluissa? Skeptisyyteenkin on tietysti aihetta ja runsaasti. Kuntien valtionosuuksien leikkaukset ovat rumin osa syntynyttä ohjelmaa. Maan tapa on aiemmin ollut se, että hallitus runttaa periaatteellisella tasolla hyvää lainsäädäntöä, mutta ei huolehdi resursseista sen toteuttamiseksi. Tämä koskee esimerkiksi työllisyystoimenpiteitä ja toimeentulotuen jonoja erittäin karulla tavalla. Onneksi hallitusohjelmaan väännettyä vanhuspalvelulakia koskien saatiin rahoitus ohjelmatasolla kuntoon. Tämän toimintamallin pitäisi kuitenkin olla normaali käytäntö, ei poikkeus. Nyt kuntien resursseista katoaa paljon liikkumavaraa tilanteessa, joka on jo valmiiksi vaikea.
Yliopistopuolelle on tulossa myös leikkauksia, vaikka ohjelmaan saatiin aluepoliittisesti tärkeä kirjaus eli jokaisessa maakunnassa on oltava yksi tai useampi korkeakoulu. On haasteellista, miten aluepoliittista tavoitetta pidetään yllä, jos rahat loppuvat kesken. Kyseessä ovat kuitenkin pääosin valtion budjettirahoituksella toimivat oppilaitokset. Ulkopuolista rahoitusta tuli edellisen hallituksen eriarvoistavan korkeakoulupolitiikan puitteissa lähinnä pöhötaudista kärsivälle elinkeinoelämän sylilapselle, eli Aalto-kombinaatille.
Muista (pienemmistä) yksityiskohdista lääkekorvausten leikkaukset (100 miljoonaa) tuntuvat erikoisilta. Tosin ohjelman kirjaus vaatisi tarkennuksia. Tähän budjetin momenttiin käytettiin vuoden 2011 talousarviossa noin 1,3 miljardia euroa. Nopealla pohdinnalla tässä momentissa voidaan leikata joko peruskorvatuista lääkkeistä tai lisäkorvatuista, jotka koskevat ymmärtääkseni lähinnä niitä henkilöitä, jotka käyttävät suurempaa settiä lääkkeitä samanaikaisesti. Tässä ryhmässä on usein paljon kroonisesti sairastavia ihmisiä kuten eläkeläisiä, jotka ovat kusessa lääkekulujen kanssa. Vaikutus saattaisi olla tuloerojen kasvamisen kannalta pienempi, jos leikkaus kohdistuisi vain peruskorvattuihin. Siltikään tämä ei vaikuta mitenkään järkevältä tai oikeudenmukaiselta leikkauskohteelta. Varsinkin, kun tämä momentti tulee jatkossa aivan varmasti vaatimaan lisää rahaa suurten ikäluokkien jäädessä pois työelämästä. Katsotaan kuitenkin, miten asia painottuu.
Kuntatalous on hallitusohjelman rumin osuus, EU-politiikka sen akilleen kantapää. Ohjelma ei vastaa niihin kysymyksiin, joihin etsimme vastausta ennen vaaleja. Kaltevalta pinnalta on etsitty kompromissia, joka jättää tilanteen avoimeksi. Epädemokraattista EVM-mekanismia ei voida näillä ehdoilla edelleenkään hyväksyä. Puoluejohto luottaa siihen, että kriisi ratkeaa jollain muulla tavalla ennen mekanismin käyttöönottoa. Voi olla, että sixpack poksahtaa tähän kysymykseen pikemmin kuin moni arvaakaan.
Palataan tavoitteisiin. Todella monessa puheenvuorossa on pohdittu asiaa lyhytnäköisesti pelkästään kannatuksen nousun kannalta. Näissä visioissa lihotaan 4-8 vuotta oppositiossa ja yritetään sitten uudestaan. Ajattelutapa on outo muutenkin (olemmeko olemassa itseämme vai tavoitteitamme varten?) ja viimeistään se hajoaa faktaan, joka kertoo pahasta kuihtumisesta viimeisen kahdeksan oppositiovuoden aikana.
Tärkeintä on mielestäni yrittää kaikin voimin toteuttaa sellaista politiikkaa, jonka kautta tavoitteemme toteutuisivat parhaiten. Haluamme parantaa pienituloisen asemaa oikeudenmukaisen etuus- ja veropolitiikan kautta sekä tuloeroja kaventamalla. Parempaa ympäristö- ja ilmastopolitiikkaa tarvitaan ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Tavoiteohjelmasta voi lukea lisää.
Miten tavoitteiden osalta tulee sitten käymään? Hallitusohjelma pitää ensin toteuttaa, joten täydellisesti tähän voi vastata vasta myöhemmin. Hallituksen nykyisillä voimasuhteilla on kuitenkin mahdollista toteuttaa ohjelman onnistuneita juttuja ja vääntää huonompia parempaan suuntaan.
Ohjelma on aina vain ohjelma, toteutus ratkaisee. Olihan porvarihallituksen ohjelmassakin korulauseiden muodossa oikeudenmukaisia juttuja, mutta ne eivät sitouttaneet mihinkään, koska käskyttäjä oli viime kädessä Elinkeinoelämän Keskusliitto. Nyt ei tullut tappopaperia. Tyytyväinen voi olla ainakin siihen, että pahin mahdollinen vaalien jälkeen esiinnoussut, lähes varma skenaario ei toteutunut kuitenkaan. Siinä vaiheessa suunta olisi ollut todella synkkä.
Monen mielestä tehty kompromissi on laiha ja siihen on perusteita olemassa ilman muuta. Ja kuten otsikossa todetaan, vastuu on raskas kantaa. Mielestäni on kuitenkin järkevää katsoa tämä kortti tällä ohjelmalla. Jos näyttää paskalta, aina on mahdollisuus poistua takaoven kautta.
Samalla on tärkeää hyväksyä kriittiset äänet omien joukossa. Demokraattisesti toimivassa puolueessa pitää olla mahdollisuus asioihin pohjaavaan arvosteluun. Henkilöihin suuntautuva työkalujen paiskelu on kuitenkin täysin tuomittavaa. Jakolinjat vältetään parhaiten sillä, että jo alkanut leimakirveiden heittely päättyy välittömästi – puolin ja toisin. Jää nähtäväksi, onnistuuko tämä meiltä vai toistaako historia itseään. Sama historiallinen päätelmä koskee myös hallitukseen osallistumista.
