Vasemmiston tunnustettava rohkeasti väriä

Vasemmistopuolueiden laskevat kannatuslukemat ja Ruotsin demareiden romahdus ovat saaneet jälleen joukon asiantuntijoita (tai sellaisina itseään pitäviä) liikkeelle. Vasemmiston omia kriisianalyysejä on tehtailtu runsaasti jo ennen uusinta notkahdusta. Samalla myös liikkeen ulkopuoliset tarkkailijat ovat pistäneet oman lusikkansa tähän soppaan. Google-haulla ”vasemmiston kriisi” löytyy jo lähes 1 000 tulosta, joten en enää viitsinyt laittaa tuota sanayhdistelmää tämän merkinnän otsikkoon, vaikka kirjoitus aihetta sivuaakin.

Uusimmat visiot vasemmiston tulevaisuuden suuntalinjoille esitti Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen lehtensä pääkirjoituksessa eilen.

HS-kalifin mielestä vasemmiston ja erityisesti Sdp:n pitäisi siirtyä keskemmälle, jotta kupru kansansuosiossa voitaisiin oikaista. Pentikäinen käyttää esimerkkinä Britanniaa ja Tony Blairin rakettimaista nousua valtaan vuoden 1997 vaaleissa.

Mielestäni Pentikäisen kannattaisi tutkiskella Suomen ja Euroopan poliittista lähihistoriaa hieman tiheämmällä kammalla. Vasemmiston kannatuksen laskeminen liittyy nimenomaan Paavo Lipposen hallitusten aikana 90-luvulla tehtyyn oikeistolaiseen politiikkaan. Uusliberalismiin viehättyneen Lipposen aikakaudella poistettiin varallisuusvero ja tehtiin rajuja leikkauksia. Tehdyt virheet on myönnetty useaan kertaan, viimeksi Erkki Tuomiojan (sd) ja Martti Korhosen (vas) toimesta.

Sdp:n leirissä haikailut keskustan suuntaan ovat toki taas muodissa, vaikka elämme vasta vuotta 7 jälkeen Paavo Lipposen hallitusten. Tai ainakin tällainen kuva välittyy demareiden voimakaksikon, Jutta Urpilaisen ja Mikael Jungnerin puheista ja toiminnasta. En silti heitä tämän tyyppisiä koalitiohaaveita vielä roskakoriin.

Vasemmistoliiton osalta olen sitä mieltä, että hallitusvastuuseen on pyrittävä tulevissakin vaaleissa, mutta ei millaisin ehdoin tahansa. 90-luvulla vasemmistossa tehtiin arviointivirhe tämän asian suhteen ja oma linja joutui kadoksiin.

Joka tapauksessa Pentikäisen kirjoituksessaan ehdottama suuntautuminen keskelle lisäisi ihmisten hämmennystä ja vieraantumista politiikasta. Mikäli vasemmistopuolueet suuntaavat tavoitteineen (jälleen) kohti poliittista keskustaa, puolueiden erot käyvät kansalaisille yhä hämärämmiksi. Ja niitä eroja on todellisuudessa olemassa runsaasti.  Puhutaanpa sitten vaikka verotuksesta tai yhteiskunnan palveluiden järjestämisestä. Tämän merkinnän alusta löytyy hyvä kiteytys aiheesta.

Blairin ja Britannian työväenpuolueen esimerkistä täytyy tietysti ottaa oppia, mutta toisella tapaa. Tony Blair jatkoi konservatiivikiimassaan rautarouva Margaret Thatcherin jäistä uusliberaalia linjaa. Verohelpotuksia jaettiin rikkaimmille, valtion markkinasääntelyä vähennettiin ja yksityistämistä jatkettiin. Lopulta Blair meni angloamerikkalaisten suuryritysten etujen puolustamisessa niin pitkälle, että syyllistyi sotarikoksiin Irakissa. Monen mielestä mies kuuluisi Haagiin, syytettyjen penkille.

Takaisin Suomeen. Pentikäinen kirjoittaa suuryritysten ja työntekijöiden yhteisestä edusta ja vastuusta. Toki sellaisenkin tavoitteen voi halutessaan taivaanrantaan maalata, mutta porvarihallituksen aikakaudella mainoslauseista kuuluisa vastakkainasettelu ei ole suinkaan poistunut. Itse asiassa on käynyt päinvastoin. Vastakkainasettelu on noussut uudestaan framille – vahvempana kuin pitkiin aikoihin. Tulopoliittiset kokonaisratkaisut on haudattu, joten työmarkkinat ovat jatkuvassa käymistilassa. Tämän sodan ovat käynnistäneet Elinkeinoelämän keskusliitto ja hallitus, joten työntekijäosapuolta tilanteesta on turha syyttää.

Suomessa poliittiset ratkaisut esimerkiksi mainituilla työmarkkinoilla ovat perustuneet aina neuvotteluihin ja niiden pohjalta syntyviin erilaisiin kompromisseihin. Jos vasemmiston ja sitä lähellä olevien työmarkkinajärjestöjen rivit eivät tässä kamppailussa ole tiiviit, mitään neuvoteltavaa ei kohta enää ole.

Ilman omaa agendaa ei ole mitään tarjottavaa ja mitään, minkä puolesta voidaan taistella. Oikeistopuolueet ja EK sanelevat uudet dogmit ja työntekijäpuoli vikisee. Jos hanskat lasketaan jo valmiiksi, dunkkuun tulee aivan varmasti. Sen vuoksi vasemmiston paikka on vasemmalla. Keskustan suuntaan harhailu saa aikaan vain vahinkoa.


You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *