Politiikka on hanurista, vai miten se nyt oli?

Viime aikoina on politiikan kentillä junailtu taas oikein urakalla. Ja nyt en tarkoita kolisevaa yövaunumatkailua routavaurioiden runtelemalla Pohjanmaan radalla.

Vaalirahasekoilun pyykit ovat vielä suurelta osin pesemättä ja kokoomuksen DDR-metodit ovat aiheuttaneet aiheellista mielipahaa. Puolue, jolla on korvat. Todellakin. Hallituksen energiaverouudistuksen ympärillä käyty kikkailu oli viimeisin osoitus siitä, miten voimakkaimmat etujärjestöt voivat ajaa häikäilemättä omaa etuaan ja vaikuttaa lainsäädäntöön merkittävällä tavalla.

Keitä nämä p********t oikein luulevat olevansa?, kysyi eräs tuttuni. Kutsuttakoon häntä tässä salanimellä Keijo Kalervo Kansalainen. Normiduunari, jota ei normaalisti politiikka juuri kiinnosta. Vaaleissa äänestää useimmiten fiksuna pitämäänsä henkilöä puolueesta riippumatta.  Oli miten oli, ylimielisyys ja kabinetissa piilossa tehdyt päätökset ovat suututtaneet monet.

Suomi on aiemmin pärjännyt loistavasti erilaisissa korruptiota ja poliittisen järjestelmän avoimuutta mittaavissa tutkimuksissa. Todellisuus on huomattavasti karumpi. Korruptio on ollut maan tapa jo pitkään.

Harmillista perseilyssä on se, että paskasanko kaatuu koko poliittisen kentän päälle. Politiikka on helppo nähdä likaisena pelinä kautta linjan.

Veljien verkosto on vaikuttanut myös politiikan kiinnostavuuteen. Tutun itkuvirren mukaan varsinkin nuorten osalta. Politiikka ei kiinnosta alle 30-vuotiaita. Äänestysaktiivisuus laskee ja näin edustuksellisuus ei iän osalta toteudu. Kehityskulku ruokkii itseään: politiikassa on mukana yhä vähemmän nuoria ja sen myötä kiinnostus ja aktiivisuus putoavat.

Ja miksi osallistua, jos keski-ikäisten kaaderijoukko on kansoittanut keskeiset vaikutuspaikat. Me ollaan hävitty tää peli.

Tämänsuuntaista settiä heitti viimeksi rap-artisti Karri ”Paleface” Miettinen Hesarin haastattelussa. Poliitikkoihin syystäkin turhautuneen Miettisen kommentti oli tutunoloinen: usko demokratiaan on kadonnut. Edustuksellinen demokratia on kriisissä puolueiden ja poliittisen eliitin perseilyn ja kähminnän takia...Moloch (Whose Blood Is Running Money, Whose Fingers Are Ten Armies). Palefacen osalta viesti on toki ristiriitainen, ainakin jos kuunnellaan herkällä korvalla tätä lohkaisua miehen uudelta albumilta.

Jos jatkaisin tätä väsähtänyttä hokemaa seuraavan säkeistöön, toteaisin kauhistelevaan sävyyn, että eipä se ole ihmekään,ettei nuoria kiinnosta politiikka. Elintilamme on täytetty kaikella turhalla paskalla. BB-äänestysten ja koomailevien, julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä janoavien myyntineuvottelija-promoottoreiden ylivoima vie nuorison mielenkiinnon. Voi voi.

Asiallista kritiikkiä toki, mutta väittämä ei pidä täysin paikkaansa. Tutkimusten perusteella politiikka kiinnostaa nuoria enemmän kuin aikoihin. Ja nyt puhutaan myös edustukselliseen demokratiaan liittyvästä toiminnasta. Edellisten kunnallisvaalien alla tehdyn tutkimuksen mukaan puolet nuorista olisi valmis liittymään johonkin poliittiseen puolueeseen.

Myös uudenlaisen poliittisen tekemisen nousu on huomioitava. Esimerkiksi sosiaalisen median nousu tarjoaa kätevän vaikutuskanavan monelle. Kuten Liberossa todettiin jo viisi vuotta sitten: käsitys nuorten passiivisuudesta on myytti, joka pohjautuu usein vanhentuneeseen näkemykseen siitä, mikä on poliittista. Tämä analyysi ei ole vanhentunut. Erilaisissa kansalaisjärjestöissä vaikuttaminen on yhtälailla poliittista toimintaa. Tämän totesi Miettisen Karrikin haastattelussaan.

Tietysti tekemistä riittää esimerkiksi maamme kouluissa. 1970-luvun poliittiset taistelut ovat aiheuttaneet opetusalalle trauman, jonka seurauksena koko puoluejärjestelmä ja poliittisten ideologioiden periaatteelliset ja käytännölliset erot jäävät liian monelle hämäräksi.

Poliittisten vastakkainasetteluiden piilottaminen on varmasti vieraannuttanut joitakin nuoria ja tehnyt toimintaan osallistumisen hyvin hankalaksi. Se on myös omalla tavallaan estänyt opetusalalla työskentelevien henkilöiden osallistumisen kasvatuspoliittiseen keskusteluun täysipainoisesti. Vaikka esimerkiksi virkojen jaossa puoluekirja vaikuttaa edelleen valintoihin.

Mitään saarnamieskulttuuria en kouluihin kaipaa, vaan avoimuutta ja erilaisten vaihtoehtojen rehellistä esittelyä. Poliittisten nuorisojärjestöjen ja koulujen välistä kanssakäymistä tulisi lisätä, sillä nykyisin jakautuminen poliittisesti täysin passiivisiin ja aktiivisiin nuoriin on syvenemässä.

Joo, politiikka on hanurista, mutta muutetaan se. Vasemmistosta löytyy ainakin tilaa uudistaville nuorille.


You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *