Kahden kastin Eurooppa

Helsingin Club Libertéssä järjestetään tänään ¡Olé romani! -tilaisuus. Etelä-Suomen Vasemmistonuorten järjestämässä tapahtumassa keskustellaan Euroopan ja Suomen romaneiden kohtaamasta syrjinnästä.

Vaikutan nykyisin enenevässä määrin Oulun suunnalla, joten nämä kemut jäävät valitettavasti väliin. Suosittelen kuitenkin paikalle menemistä, mikäli asia kiinnostaa ja Helsingissä päin palloilee tänä iltana.

Romaneista ja heidän oikeuksistaan on käyty keskustelua viime aikoina lähinnä kerjäämiseen liittyen. Suomessa joukko oikeistopolitiikkoja on närkästynyt maamme pääkaupungissa laillisesti majailevien, lähinnä Romaniasta ja Bulgariasta kotoisin olevien, romanitaustaisten EU-kansalaisten kerjäämisestä.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok) on ilmoittanut kaupunkia piinaavan kerjäläisvitsauksen olevan niin suuri ongelma, että nämä ihmiset tulisi häätää kokonaan maisemista. Tämä ei tietenkään ole mahdollista nykylainsäädännön puitteissa, sillä vapaa liikkuvuus on EU-kansalaisten oikeus varallisuudesta riippumatta.

Kävin heinäkuussa lyhyellä matkalla Roomassa, jossa kerjääminen on varsin arkipäiväistä toimintaa. Rooma on paradoksien kaupunki monessa mielessä. Pietarinkirkon täysin yli hilseen menevästä loistosta aarrekammioineen ei tarvinnut kävellä kuin muutama kortteli nähdäkseen hampaattomia mummoja ja jalattomia sotaveteraaneja pyytämässä kolikkoa kadunkulmassa.

Moni parempiosainen paikallinen koki velvollisuudekseen avustaa köyhempiä muutamalla lantilla, mikäli tätä palvelusta tultiin pyytämään. Kyseessä on tavallaan maan tapa ja myös osaltaan uskonnollinen velvollisuus. Köyhää tulee auttaa.

Italia on tietysti uskontonsa, sosiaaliturvansa ja monen muunkin asian osalta täysin erilainen valtio Suomeen verrattuna. Näin on myös esimerkiksi Unkari, jossa asuessa oli vaikeaa törmäämättä kerjäläisyyteen ja roskalavoilta ruokaa tai myyntiin kelpaavaa tavaraa etsineiden romanien köyhyyteen lähes päivittäin. Unkarissa ja monessa muussa itäisen Euroopan maassa tilanne on ihmisoikeuksien osalta katastrofaalinen, kuten kirjoittelin jo aiemmin tässä merkinnässä.

Köyhyys ja kurjuus ovat siis todellisuutta nykypäivän Euroopassa varsinkin syrjittyjen kansanryhmien osalta.

Palasin parahiksi kotimaahan keskelle kerjäläiskeskustelua, jossa äänekkäimmin mylvivät halpahintaiseen populismiin sortuneet yksilöt, kuten kokoomuksen Ben Zyskowicz.

En tiedä, onko joku kansallispukuinen kaatanut Zyskowiczin karpalomehun Strindbergin terassilla vai mistä nyt on kyse, mutta muualla Euroopassa kokemani perusteella minun on hyvin vaikea pitää esimerkiksi Helsingin kerjäläistilannetta jotenkin häiritsevänä jokapäiväisen kaupungilla liikkumisen kannalta. Stadissa itäeurooppalaiset kerjäläiset istuvat useimmiten hiljaa ja nöyränä.

Helsingin torit, puistot ja aukiot ovat varsinkin kesäisin täynnä kännissä meuhkaavia ordääjiä, joista on ohikulkijoille ja yksityisomaisuudelle varmasti tuhat kertaa enemmän häiriötä kuin rauhallisesta kerjäläisestä.

Samalla tavalla enemmän häiriöitä ihmisten liikkumiselle aiheuttavat varmasti erilaiset feissarit tai vaikkapa Kampin keskuksessa itselleen asiakkaita kärttävät myyntimiehet. Oikeusoppineet ovatkin jo todenneet lakiesityksen sisältävän suuria ongelmia juuri sallitun ja kielletyn kerjäämisen määrittelyssä, puhumattakaan lain syrjivästä luonteesta.

Kerjääminen ei oikeasti loukkaa kenenkään perusoikeuksia. Häiritsevään käyttäytymiseen voi poliisi puuttua julkisilla paikoilla jo olemassa olevan lainsäädännön puitteissa – oli kyse sitten kerjäläisestä tai vaikkapa ostarilla möykkäävästä kantasuomalaisesta alkoholistista. Häiritsevän toiminnan kitkemiseen ei siis tarvita erillistä, uutta lakia, joka kohdistuu vain tiettyyn ihmisryhmään.

Tästä ei pääosin kokoomuspäättäjien ajamassa lakimuutoksessa olekaan kysymys. Kyse on pikemminkin siitä, että tietyt tahot haluavat ummistaa silmänsä kasvavalta eriarvoisuudelta, joka on yhtä lailla kotimainen kuin eurooppalainenkin ongelma. Ben Z:n ja kumppaneiden mielestä tämä ongelma poistuu, jos se siivotaan katukuvasta pois. Jos ongelma ei näy, niin sitä ei olemassa eikä sitä tarvitse ratkaista.

Väistyneen, vaalirahajunailuissa ryvettyneen pääministerimme Matti Vanhasen taannoiset kommentit olivat samaa sarjaa kokoomuslaisen populismin kanssa. Vanhasen mielestä joillekin ihmisille epämiellyttäviä tunteita herättävä kansanryhmä poistuu kuvioista, jos ihmiset eivät anna kerjäläisille rahaa. (Muistuttaa muuten hieman Björn Wahlroosin kommentteja köyhien perheiden suhteen).

Koko jutun pihvi on olemassa olevien faktojen perusteella täysin toisenlainen. Kysymys on eurooppalaisista ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta. Nämä ovat huomattavasti suurempia kysymyksiä kuin kerjäämisen suomalaisille pukumiehille aiheuttama mielipaha.

Eriarvoisuuden siemenet on kylvetty syvälle maanosan historiaan ja valitettavasti kuilu kasvaa koko ajan. Olisi syytä kysyä, miten Suomi ja Euroopan Unioni aikovat toimia romanien ihmis -ja perusoikeuksien toteutumiseksi koko Euroopan alueella. Romanit ovat EU-kansalaisia siinä missä muutkin ja heitä tulee koskea samat kansalaisoikeudet kuin ketä tahansa muutakin ihmisryhmää.

Kyse on siis köyhyydestä ja syrjinnästä sekä siitä miten nämä ongelmat ratkaistaan. Toinen vaihtoehto on puuttua seurauksiin jo esitettyyn, populistiseen tyyliin ja lakaista ongelmat maton alle. Samalla logiikalla voidaan Suomesta kieltää myös esimerkiksi tulipalot, liikenneonnettomuudet ja psyykkiset ongelmat. Kaikilla olisi turvallisempaa ja yhteiskunnalle tulisi huomattavia säästöjä. Mutta eihän se taidakaan toimia ihan näin?

PS. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa tutustua ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin romanikampanjaan, joka vaatii Suomen hallitukselta tehokkaita toimia niin EU-tasolla kuin kahdenvälisissä suhteissaan Euroopan maihin laajan rakenteellisen syrjinnän lopettamiseksi. Lisätietoa kampanjasta löytyy Amnestyn sivuilta.