Rasismi politiikan välineenä

Maaliskuussa vietettiin YK:n rasismin vastaista toimintaviikkoa. Tärkeä teemaviikko ei olisi voinut sattua osuvampaan paikkaan. Alkuvuodesta on uutisoitu niin maahanmuuttoministeri Astrid Thorsiin kohdistuneista tappouhkauksista, erään verkkosivuston lahtauslistoista kuin maahanmuuttotutkijoihin kohdistuneista uhkailuviesteistä. Nämä uutiset täydentävät keskustelupalstat täyttävistä rasistisista viesteistä alkaneen kuvion. Kyse ei ole siis enää mistään IKL-larppaajien tai esimerkiksi edesmenneen ”valtakunnanjohtaja” Pekka Siitoimen toteuttamasta huumori-ilmiöstä. Halventavasta ja syrjivästä alatyylin kielenkäytöstä sekä uhkailuista on tullut valitettavasti arkipäivää Suomessa.

Mitä rasismi sitten on? Miten se määritellään? Yleisesti hyväksytyn määritelmän mukaan rasismi on ihmisen ulkoisiin ominaisuuksiin, kuten ihonväriin tai syntyperään liittyvää syrjintää ja demonisointia.

Rasisti tuomitsee ihmisen etukäteen joidenkin ominaisuuksien, ei tekojen perusteella. Viimeksi mainittu tekijä erottaa rasistin demokraattisen oikeusvaltion periaatteista. Rasistille tuomitsemiseen riittää erilainen ihonväri, uskonto tai muu ominaisuus.

Erilaisuuteen liittyvät ennakkoluulot eivät ole rasismia. Usein ne ovat varsin luonnollisia pelkoja, jotka liittyvät kulttuurien välisiin kohtaamistilanteisiin. Vaarallisille vesille siirrytään siinä vaiheessa, kun näistä ennakkoluuloista kehittyy yleinen toimintamalli arkipäivän elämään. Arkipäivän rasismissa pelätään ja vihataan erilaisuutta. Kaikkein vaarallisin tilanne muodostuu silloin, kun ennakkoluulojen pohjalta syntynyttä rasistista ajattelu- ja toimintamallia aletaan käyttää politiikan välineenä.

Edellisen kerran rasismi oli vastaavalla tavalla yhteiskunnallisen keskustelun keskiössä 1990-luvulla, kun sosiaalisia ongelmia luonut talouslama kärjisti tunnelmia Suomessa. Joensuun natsiongelma oli tuolloin laajamittaisin julkisuutta saanut keissi. Natsiskinijoukko vainosi ja pahoinpiteli ulkomaalaistaustaisia ihmisiä ja tehtaili myös sarjan muunlaisia rikoksia. Myös itäisessä Helsingissä tapahtui, kun lyömäasein varustautuneet kymmenet skinit riehuivat Kontulassa keväällä 1997.

Oulua terrorisoi samoihin aikoihin pilottitakkisten nuorten uusnatsien jengi. Tilanne kärjistyi vuosikymmenen puolivälissä useisiin väkivaltaisiin yhteenottoihin. Kulminaatiopiste saavutettiin vuonna 1995, kun uusnatsiporukoihin kuulunut nuori mies puukotti 15-vuotiaan oululaispojan hengiltä nuorison suosimassa diskossa. Tapaus oli traaginen ja monta elämää tuhoutui kerralla. Vuosikymmenen loppuun tultaessa tilanne kaikeksi onneksi rauhoittui. Suomalaisen Antifan rauhanomaisella toiminnalla oli tässä suuri myönteinen vaikutus. Antifan historiasta voi lukea lisää Juhani Lohikosken Vasemmistonuorten siirtolaiskampanjalle tuottamasta erinomaisesta kirjoituksesta ”Kun rasismin vastustaminen oli muotia”.

Rasismi on viidessätoista vuodessa muuttanut muotoaan. Rasismin nousu ei näy onneksi (vielä) kaduilla, diskoissa tai ravintoloissa. Se näkyy enimmäkseen internetin keskustelupalstoilla, ihmisten sähköposteissa ja puhelimitse tapahtuvana häiriköintinä. Se näkyy ad hominem -tason argumentointina, jossa asiasta puhumisen sijasta demonisoidaan kokonaisia ihmisryhmiä ihonvärin tai poliittisen taustan perusteella sekä uhkaillaan ja leimataan yksittäisiä henkilöitä. Samaan aikaan rasismi on salonkikelpoistettu keksimällä erilaisia kiertoilmaisuja.

Rasismin nousussa ja tiettyjen ryhmien leimaamisessa huolestuttavinta on jo maassa olevien ja tänne juurtuneiden vähemmistöryhmien asema. Miten vähemmistöille käy esimerkiksi jo muutenkin haastavan työllistymisen kanssa, jos ilmapiiri muuttuu nykyisestä vieläkin syrjivämmäksi maassamme?

Kuvio muistuttaa kuitenkin edellisen laman aikaista toimintaa siinä mielessä, että jälleen kerran pienituloisia, päähän potkittuja ja köyhiä ollaan usuttamassa toistensa kimppuun sen sijaan että vaadittaisiin oikeasti parannuksia esimerkiksi sosiaaliturvaan, koulutukseen ja työelämän ehtoihin. Ja että tehtäisiin oikeasti duunia näiden asioiden parantamiseksi.

Toinen yhdistävä tekijä aiempaan rasismiaaltoon on se, että ulkomaalaisten ja ulkomaalaistaustaisten ohella maalitauluina ovat myös kotimaiset viholliset, ”vihervasemmistolaiset mokuttajat” -ryhmä, johon kuuluvat käytännössä kaikki muut kuin tunnustukselliset ”maahanmuuttokriitikot”.

Luen tällä hetkellä Juha Siltalan teosta Sisällissodan psykohistoria, jossa käydään laajasti läpi kansalaissodan ajan propagandaa ja viholliskuvien rakentamista puolin ja toisin. Rasistisessa retoriikassa viholliskuvan luominen muistuttaa pahimmillaan sisällissodan aikaista meininkiä. Ulkomaalaisten, väärän väristen ja väärää uskontoa tunnustavien uhka on rasistien visioissa apokalyptinen ja sen torjumiseksi tarjotaan hulluimmissa visioissa puhdistusta, joka ulottuu koskemaan myös väärin ajattelevia suomalaisia ”mokuttajia”.

Mihin vihapuheella sitten pyritään? Rasismilla ratsastavat oikeistopopulistit pyrkivät tietysti valtaan – ja kukapa ei politiikan tantereilla pyrkisi. Kiinnostavampi kysymys lieneekin, mitä näitä ihmisiä äänestävä hyötyy? Minkälaisia asioita äänestäjien mandaatilla tultaisiin pylvästalossa ajamaan?

Populisteista eiralainen muinaisslaavin tutkija Jussi Halla-Aho on ilmoittanut ajavansa maahanmuuton rajoittamista ja aseharrastajien asiaa. NRA-henkisen käsiaseoikeuden puolustaminen näyttäisi olevan sydämen asia kaikille näille samanhenkisille ehdokkaille. Nämä kaksi aihetta ovat kuuminta hottia ja muita kuin näitä aiheita käsitteleviä kannanottoja on vaikea löytää. Niinpä. Kuuleeko joku muukin tyhjien tynnyreiden kolinan?

Muutos2011-liikkeen hahmoista moni kannattaa ”jokainen pärjätkööt omillaan” -politiikkaa, jossa on vahva sosiaalidarwinistinen painotus. Heikkojen annetaan sortua vahvojen porskuttaessa eteenpäin. Esimerkiksi ”itseaiheutettuja” sairauksia, kuten alkoholismia tai huumeongelmaa ei hoidettaisi lainkaan. Näitä argumentteja löytyy esimerkiksi Hommawatchin Kysy Päälliköltä Muutoksesta -ketjusta.

Minkä takia pienituloisen kannattaisi äänestää rasistia/oikeistopopulistia, jos viestin todellinen sisältö on tämä?

Pienituloisten etua ajetaan parhaiten, kun yhteiskunnassa pyritään järjestelmällisesti parantamaan pienimpiä (ja nimenomaan vastikkeettomia) sosiaalietuuksia, huolehtimaan oikeudenmukaisesta tulonjaosta ja pitämään huolta siitä, että työntekijöiden oikeuksia ei poljeta.

Tasa-arvoisen, maksuttoman koulutuksen, terveydenhuollon, päivähoidon ja muiden yhteiskunnan perustoimintojen pitää myös kuulua tavoitteisiin. Ymmärtämäni perusteella oikean laidan rasismilla ratsastavat poliitikot eivät ole näistä asioista juurikaan kiinnostuneita. Mielestäni asia, joka kannattaa muistaa jatkossa.

Lopuksi on syytä pohtia tulevaisuuden kuvioita. Miten tästä eteenpäin? Voiko Suomeenkin syntyä esimerkiksi Iso-Britannian National Frontin tai ruotsalaisten uusnatsien kaltainen liike, joka muuttaa rasismin aika ajoin sanoista myös teoiksi tuhopolttojen ja väkivaltaisuuksien avulla (osa uhkauksista on jo tätä tasoa) vai riittääkö laitaoikeistolle muutama puhuva pää kaupunginvaltuustoissa eli toimiminen parlamentarismin pelisäännöin?

Tilanne voi tietysti kärjistyä, jos oikeistopopulistit saavat laajempaa kannatusta. Halla-ahon viljelemä profetia palavista ghetoista voi toteutua, jos rasismin lietsonta jatkuu ja se tuodaan kaduille 90-luvun tapaan.

Syvempiä kuiluja muodostuisi myös varmasti, jos kansalaisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin tehtäisiin erillisklausuuleja rasistien ehdottamalla tavalla esimerkiksi syntyperän perusteella.

Itse toivon, että mahdollisimman moni meistä ymmärtää pian, että rasismia politiikan välineenä käyttävät ihmiset eivät pyri ratkaisemaan ongelmia, vaan luomaan niitä lisää. Olen kuitenkin toistaiseksi aika luottavainen sen suhteen, että kansan syvissä riveissä ymmärretään mistä on oikeasti kysymys.

Aiheeseen palataan varmasti vielä myöhemmin tässä blogissa…sillä välin toivon rauhallista pääsiäisviikonloppua kaikille!


You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *