Ydinvoima ei ratkaise energiaongelmia

Pohjolan Voima Oy:n Pekka Ottavainen penäsi kirjoituksessaan (Kaleva 16.8./Lukijan sivu) vilkasta keskustelua uusista ydinreaktorihankkeista. Ottavaisen mukaan Suomen energiatalouden ongelmat voidaan pitkälti ratkaista ydinvoiman lisärakentamisen avulla.

Energiantuotannon suunnittelu vaatii pitkäjänteisyyttä. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n tekemän selvityksen mukaan seuraavan kymmenen vuoden aikana tehtävät energiaratkaisut määrittelevät maailman energiatuotannon suunnan seuraavan 60 vuoden ajaksi. Myös Suomen täytyy tähytä kauas tulevaisuuteen ja laatia pitkän tähtäimen energiapolitiikkaa koskeva suunnitelma.

Toisin kuin Ottavainen toteaa, ilmastonmuutosta ei ydinvoimalla torjuta. IEA:n mukaan reaktoreita rakentamalla saataisiin aikaan vain noin viisi prosenttia ilmastonmuutoksen torjumiseen tarvittavista päästövähennyksistä. Pelkästään tämä vähennys edellyttäisi seuraavien 20 vuoden aikana noin 350 uuden ydinvoimalan rakentamista eri puolille maailmaa – skenaario, joka ei ole millään tavalla realistinen. Riskit olisivat hurjat ja hyöty mitätön. Ydinvoimalla ei voi siis olla roolia pitkän tähtäimen energiapolitiikassa.

Ottavainen nostaa kirjoituksessaan tulevaisuuden tärkeäksi tavoitteeksi energiaomavaraisuuden. Ydinvoimalla todelliseen omavaraisuuteen voidaan päästä ainoastaan siinä tapauksessa, että polttoaineena tarvittava uraani louhitaan kotimaisista kaivoksista ja tuotannossa syntynyt ydinjäte loppusijoitetaan Suomen maaperään.

Kansalaisilta ei löydy kannatusta näille toimenpiteille. Mittavia ympäristötuhoja aiheuttavaa uraanikaivosta ei kukaan halua takapihalleen, puhumattakaan ydinjätteen loppusijoituspaikasta. Väkevästi omaa näkemystään lobbaavat ydinvoimayhtiöt ovat olleet harvinaisen vähäsanaisia näiden ongelmien suhteen.

Ydinvoima ei ole myöskään taloudellisesti järkevä ratkaisu. Hyvänä esimerkkinä tästä voidaan pitää Olkiluodon voimalahanketta, jonka kustannukset ovat kaksinkertaistuneet. Uutta hanketta mainostettiin Kioton sopimuksen päästövähennystavoitteilla, jotka piti ydinvoiman avulla saavuttaa edullisesti.

Toisin on käynyt. Tavoitteiden saavuttamisessa Olkiluodosta ei ole mitään apua ja kaiken kukkuraksi hankkeen myöhästyminen tulee maksamaan sähkön käyttäjille vähintään kolme miljardia euroa. Lopullista hintalappua ei tiedä vielä kukaan tässä vaiheessa.

Ratkaisu energiakysymykseen löytyy energiatehokkuuden lisäämisestä ja uusiutuvista energiamuodoista. Mahdollisuuksia uusiutuvan energian lisätuotantoon kyllä löytyy. Tämän potentiaalin valjastaminen laajamittaiseen käyttöön vaatii tietysti valtiolta nykyistä laajempaa tuotantotukijärjestelmää ja syöttötariffeja.

Ydinvoiman lisärakentaminen ei ole tulevaisuutemme kannalta pitkäjänteinen ratkaisu. Tämä kohtalokas uhkapeli ei voi johtaa hyviin tuloksiin. Ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta olisi järkevämpää panostaa välittömästi uusiutuviin energiamuotoihin ja ryhtyä todellisiin toimiin energiankulutuksen kasvun pysäyttämiseksi.

Kirjoitus on julkaistu Kalevan Lukijan sivu -palstalla 20.8.2009

Huom. Tilanpuutteen vuoksi uusiutuvien energiamuotojen mahdollisuuksien tarkempi tarkastelu jäi tästä pois. Katsotaan, miten keskustelu kehittyy lehdessä – varmaankin jonkin vastineen joutuu vielä lähettämään aiheesta 🙂


You may also like...

1 Response

  1. Olli sanoo:

    Asiallinen kirjoitus, jolle vahva peukku. Ainahan toki ei voi kaikkea käsitellä mielipidekirjoituksissa tilan rajallisuuden takia.

    Mutta ykkösmielipidekirjoituksena oli tänään ja nousi siitä kaiken kaikkiaan hyvin esille

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *