Kiimingin Idioottiparkki
Kalevassa kerrottiin tänään juhlallisin sanankääntein markettimoguli Toivo Sukarin seuraavasta kuningasideasta. Sukari puuhaa uutta Ideaparkkiansa Oulun naapuriin, Kiiminkiin. Hypermarketti on tarkoitus pykätä pystyyn aivan Oulun ja Kiimingin rajalle.
Ongelmia Toivo-sedän hankkeelle voi tosin (onneksi) tuottaa jo aiemmin lukkoon lyöty seudullinen yleiskaava, jossa tilaa ei peltomarketille ole luvattu. Tässä suhteessa mielenkiintoista on se, että Kiimingin kunnanvaltuusto nuiji jo läpi esisopimuksen Ideaparkin toteutumisesta maanantaina. Vaikutusvaltaisia ystäviä lienee siis hankkeen taustalla.
Toivottavasti yhteisesti sovittua yleiskaavaa ei lähdetä nyt sorkkimaan. Kiimingin Ideaparkin tarkoitus on imuroida Oulun ja lähikuntien keskustoista asiakkaat ja erikoisliikkeet. Tämän vuoksi se olisi kuolinisku usealle pohjoispohjanmaalaiselle pienyrittäjälle.
Ouluun on tulossa jo aikaisempien suunnitelmien perusteella yli 600 000 neliömetriä kaupallista liiketilaa, joka on ripoteltu ympäri laajaa kaupunkialuetta. Sukarin peltomarketti lisäisi turhaa liikennettä Kuusamontiellä ja näivettäisi entisestään Oulun, Kiimingin ja Haukiputaan keskustojen liiketoimintaa.
Mielestäni kaupunkisuunnittelussa on lähdettävä nyt ja tulevaisuudessa täysin erilaiseen suuntaan. Suuria kauppaketjuja tukevat ja pelkästään yksityisautoiluun perustuvat peltomarkettikompleksit on unohdettava. Kaavoitusratkaisuissa on pyrittävä ympäristöystävällisiin ja pienyrittäjiä tukeviin lopputuloksiin.
Kirjoitit täyttä asiaa! Ja tuo otsikon ”idioottiparkki” on kyllä suorastaan hämmentävän osuva ilmaus tälle hankkeelle. 😉
Tottapa turiset! Välillä tuntuu, että ihmisillä, jotka kauheasti näitä superhypermega ostos”paratiiseja” niin kovasti ovat ajamassa unohtuu se, että jostakinhan se näiden ”laitosten” tulovirta on pois. Retoriikka on paljolti sitä, että ”näin ja näin paljon tulee lisää euroja sille ja sille seudulle”. Unohtuupi se, ettei se ihmisten kulutukseen käytössä oleva raha siitä lisäänny ja että se raha on todellakin pois esimerkiksi noilta mainitsemiltasi pieniltä yrittäjiltä.